lhasma10, mainonnan perusteet, 1 ov

5. MAINONNAN SYYT

5.1. Mitä mainostetaan?

5.2. Mainonnan ja kokonaisvaltaisen markkinointiviestinnän tehtävät

5. MAINONNAN SYYT                     

Mainonnan tekemisen syyt ovat varsin yksinkertaisia ja helppoja ymmärtää. Mainontaa tehdään, koska halutaan saada tuotteita ja palveluita kaupaksi sekä ansaita rahaa. Mainonnalla halutaan myös herättää kiinnostus yrityksen toimintaa ja tuotteita kohtaan sekä tehdä myytäviä tuotteita tai yritystä tunnetuksi. Yrityksen imagon luominen, ylläpitäminen ja parantaminen sekä muuttaminen kuuluvat myös mainonnan syihin. Mainonnan avulla tiedotetaan potentiaalisia asiakkaita tuotteiden hinnoista ja saatavuudesta. Mainonta saa potentiaalisen asiakkaan myös huomaamaan piilevät tarpeensa. Lisäksi mainonnan avulla tarjotaan asiakkaille tietoa uutuuksista ja uudistuksista. Mainonta myös lisää kilpailua eri toimijoiden välillä.

Olivatpa mainonnan syyt sitten ihan mitä tahansa, keskeistä on, että mainosviestin lähettäjä tuntee kohderyhmänsä eli kenelle on tuotettaan (tai palveluaan) markkinoimassa. Mainosviestin lähettäjän on syytä määritellä myös ne vaikutukset, mitä mainonnalla halutaan saada aikaan kohderyhmässä. Näin mainonnasta voidaan jälkikäteen päätellä onko se onnistunutta vai ei. Edellä mainittujen jälkeen ratkaistaan miten eri viestintäkeinoja käytetään tavoitteiden saavuttamiseksi.

5.1. Mitä mainostetaan?

Melkein mitä tahansa voi mainostaa. Nykyään mainostamiseksi katsotaan yleisemmin kaikki maksettu mediaviestintä, mutta laajemmin se saa sisällökseen kaiken sen viestinnän mitä mainonnan kohteesta tehdään tai on esillä erimedioissa.

Mainostettavia asioita voivat olla:

 

    - Tavarat/tuotteet: elintarvikkeet, huonekalut, kodinkoneet ja -elektroniikka, autot ( siis kulutustavarat ja hyödykkeet)

    - Palvelut: hieronta, hotellit, koulutus, pankki, vakuutus, laki

    - Muuta: lääkkeet, alkoholi, uskonnot, aatteet

    - Laissa kiellettyä ei mainosteta esim. huumeet

    - Arvoja ja asenteita ei suoranaisesti mainosteta, mutta tulevat piilomainonnassa esille esimerkiksi automainokset

    - yms.

5.2. Mainonnan ja kokonaisvaltaisen markkinointiviestinnän tehtävät

Tehdä palvelun/tuotteen brandi tunnetuksi ja saada asiakkaat kiinnostumaan siitä.  Kertoa asiakkaille palvelun/tuotteen (brandin) hyödyistä ja sen hyvistä ominaisuuksista. Suostutella asiakkaat ostamaan. Opastaa asiakkaat käyttämään palvelua/tuotetta. Vähentää palvelun/tuotteen käyttämiseen liittyvää riskiä asianmukaisella informaatiolla. Muistuttaa asiakkaita palvelun/tuotteen (brandistä) olemassa olosta. Vaikuttaa kysynnän ajoittumiseen. Kehittää ja ylläpitää (palvelu-) organisaation imagoa ja asiakassuhteita. Tuoda esille ne piirteet, joilla palvelu/tuote (brandi) tai sen tuottaja erottuu kilpailijoistaan.

Mainonnalla on siis runsaasti tavoitteita ja tilanteesta riippuu mitkä tavoitteet ovat ensisijaisia (ja voidaanko kaikkia tavoitteeksi asetettuja asioita reaalisesti edes lähteä tavoittelemaan). Tilanteesta riippuu, mitkä ovat ensisijaisia viestinnällisiä tavoitteita. Tavoitteiden perusteella valitaan parhaiten sopivat viestinnän keinot. Myös monet muut tekijät vaikuttavat ns. viestintämixin koostumukseen esim. kilpailu- ja markkinatilanne, markkinointijohdon osaaminen, käytettävissä olevat taloudelliset resurssit ja se, tavoitellaanko toiminnalla voittoa vai ei.

Sivun alkuun >

Tehtävä Moodlessa