MATEMATIIKKA 3,1 OV |
1 Tilastomatematiikka | 2 Peruskäsitteitä | 3 Muuttujat | 4 Frekvenssijakauma |
5 Aineiston luokittelu | 6 Diagrammit | 7 Tunnusluvut | 8 Tilastoilla valehtelu |
1 TILASTOMATEMATIIKKA
1.1 Johdanto
Tilastotiede on saanut alkunsa väestö- ja talousaloja kuvaavista tilastoista. Tilastollisilla menetelmillä on tärkeä asema yhteiskunnallisten toimintojen suunnittelussa, lääketieteen tutkimuksessa, yritysten toimintojen kehittämisessä se monilla muilla aloilla. Tietojenkäsittelyn kehittyminen on tehnyt tilastoista niin yleisiä ja jokapäiväisiä asioita, että ne ovat jatkuvasti esillä lehdissä, internetissä ja televisiossa. Tilastoja on esimerkiksi talouselämästä, urheilusta, politiikasta ja säätilojen muutoksista. Jokaisen kansalaisen perustaitoihin kuuluu tänä päivänä osata lukea ja tulkita tilastoja. Tämän vuoksi tulee tuntea tiettyjä tilastotieteen perusasioita sekä opetella tilastojen lukemista taulukoina, kuvioina ja erilaisten tunnuslukujen avulla.
1.2 Linkkejä
Suomen suurin tilastojen tuottaja on valtion ylläpitämä Tilastokeskus. Sen lisäksi virallisia tilastoja tekevät monet muut valtion virastot ja laitokset sekä kunnat, liikelaitokset ja monet järjestöt. Tilastollisia tutkimuksia tehdään myös yritysten omiin tarpeisiin.
Tilastotieteen verkko-opiskelumateriaalia löytyy myös sivuilta
1.3 Lähteet
Helakorpi, Ansaharju ja Söderström (1999) Origo. WSOY oppimaterialit. Hemmo, Taskinen ja Vahviainen (2004) Sigma, Tilastot ja todennäköisyys. TAMMI oppimateriaalit. Karjalainen Leila (2001) Liiketalouden matematiikka 1. Gummerus. Karvonen, Käenniemi, Möller ja Poskela (2001) ProbleMatikka. Otava oppimateriaalit. Kettunen, Laakkonen ja Salminen (2007) Numerotaito. WSOY oppimateriaalit. Peltola ja Vuorenmaa (2006) Näppärästi numeroilla. WSOY oppimateriaalit.
|