Tilinpäätösanalyysin osa-alueet ja tunnusluvut

  Eri tunnuslukujen kohdalla on kerrottu lyhyesti niiden vertailtavuudesta. Lukiessasi tekstiä pysähdy miettimään tarkemmin, mitkä tekijät ja laskentaperiaatteet vaikuttavat kunkin tunnusluvun arvoon ja millä tavoin. Lisätietoa voit etsiä esimerkiksi kirjasta Lehtinen R. 2002, Taloustiedolla tulosta.

KANNATTAVUUS 

Kannattavuus kertoo miten hyvin yritystoiminnan aikaansaamat tuotot ovat riittäneet yritystoiminnan  menojen kattamiseen. Yritystoiminta on kannattavaa, jos yrityksen tulos on voitollinen ja riittävä suhteessa yritystoimintaan käytettyjen resurssien määrään. Resurssien määrää voidaan kuvata esimerkiksi toiminnan sitoman pääoman määrällä. Kannattavuuden tunnusluvut ovat joko tuloksen rakennetta tai pääoman tuottoa kuvaavia tunnuslukuja.

Kannattavuuden tunnuslukujen laskeminen tilinpäätöksestä

Myyntikate-% = Myyntikate / Liikevaihto x 100

Myyntikate ei enää näy erikseen tuloslaskelmassa, joten se saadaan kun liikevaihdosta vähennetään ostot, joita on oikaistu varaston muutoksella. Varaston lisäys vähentää tilikauden aikaisia ostoja ja varaston vähennys puolestaan lisää niitä.

Myyntikate kuvaa kannattavuutta lyhyellä aikavälillä. Se kertoo miten hyvin tai huonosti muuttuvat kulut on saatu liikevaihdolla katetuksi ja paljonko jää kiinteiden kustannusten kattamiseen. Myyntikateprosentti riippuu suuresti yrityksen toimialasta, joten sen vertailtavuus ei ole hyvä. Palvelualoilla myynti- kateprosentit ovat yleensä korkeita, koska pääosa kustannuksista on kiinteitä. 

                                          

Käyttökate-% = (Liikevoitto + Poistot) / Liiketoiminnan tuotot yhteensä x 100

Liiketoiminnan tuotot yhteensä muodostuvat liikevaihdosta ja muista liike- toiminnan tuotoista. 

Käyttökate kertoo liiketoiminnan tuloksen ennen rahoituseriä ja veroja. Tunnusluvun vertailtavuutta heikentää se, onko yritys ostanut vai hankkinut leasingilla käyttöomaisuutensa. Käyttökatteen suuntaa antavat vaihteluvälit eri toimialoilla Yritystutkimusneuvottelukunnan (myöhemmin YTN) mukaan: teollisuus 10 - 25 %, kauppa 2 -10 % ja palvelu 5 - 15 %.

                                       
  

Liikevoitto-%  =  Liikevoitto / Liiketoiminnan tuotot yht. x 100

Kertoo liiketoiminnan tuloksen ennen rahoituseriä ja veroja. Tunnusluvulla on hyvä vertailtavuus. YTN:n mukaiset ohjearvot ovat seuraavat: Yli 10 % hyvä, 5 - 10 % tyydyttävä ja alle 5 % heikko.

                                   

Rahoitustulos-%  =  (Voitto/tappio ennen sat.eriä - Verot + Poistot ja arvon alentumiset / Liiketoiminnan tuotot yht. x 100

Rahoitustuloksen on ylitettävä lyhyelläkin aikavälillä nollataso, jotta se riittää lainojen lyhennyksiin, investointeihin, omarahoitusosuuksiin, käyttöpääoman lisäyksiin ja voitonjakoon. 

                                                         

Kokonaispääoman tuotto-% = Voitto/tappio ennen satunn.eriä + Rahoituskulut + Verot) / Taseen loppusumma x 100

Tunnuslukuun taseen loppusumma otetaan mielellään tilikauden alun ja lopun keskiarvona.

Tunnusluku mittaa yrityksen kykyä tuottaa tulosta kaikelle toimintaan sitoutuneelle pääomalle. Tunnusluvun vertailtavuus on hyvä, koska siihen eivät vaikuta yrityksen veroratkaisut eivätkä yhtiömuodoittain vaihtelevat verotustekniikat. Yrityksen kokonaispääoman kehityksen seurantaa ja yritysten välistä vertailtavuutta vaikeuttavat mahdollisesti tehdyt arvonkorotukset. YTN:n ohjearvot: yli 10 % hyvä, 5 - 10 % tyydyttävä ja alle 5 % heikko.

                                           

Sijoitetun pääoman tuotto-% = (Voitto/tappio ennen satunn.eriä + Rahoituskulut + Verot) / Sijoitettu pääoma x 100

Sijoitettuun pääomaan lasketaan sekä oma että vieras pääoma eli taseesta erät: oma pääoma kokonaisuudessaan, poistoero, vapaaehtoiset varaukset, pitkäaikainen vieras pääoma, laskennallinen verovelka, pakolliset varaukset ja lyhytaikaiset korolliset velat. Sijoitettu pääoma lasketaan mielellään tilikauden alun ja lopun keskiarvona.

Tunnuslukua pidetään parhaana kannattavuusmittarina. Se mittaa suhteellista kannattavuutta eli sitä tuottoa, joka on saatu yritykseen sijoitetulle korkoa vaativalle pääomalle. Sijoitetun pääoman tuotto-% on välttävä, kun se on vähintään yrityksen korollisesta vieraasta pääomasta maksaman keskimääräisen rahoituskuluprosentin suuruinen. Kohtuullisena pidetään 5 - 10 % tasoa.

                                       

Oman pääoman tuotto-% = (Voitto/tappio ennen satunn.eriä - Verot)/Oma
                                         pääoma x 100

Oma pääoma on suositeltavaa ottaa tunnuslukuun tilikauden alun ja lopun keskiarvona.

Tunnusluku mittaa yrityksen kykyä huolehtia omistajilta saaduista pääomista. Oman pääoman tuotto-%:n tavoitetaso määräytyy omistajien asettaman tuottovaatimuksen ja sijoituksen riskisyyden mukaan.

MAKSUVALMIUS

Maksuvalmius eli likviditeetti kuvaa yrityksen rahoitustilannetta lyhyellä aikavälillä, eli miten hyvin yrityksen rahat riittävät maksujen hoitamiseen. Yksistään tilinpäätöksen (taseen) perusteella yrityksen maksuvalmiutta on jokseenkin vaikea arvioida, koska tiedot ovat tarkasteluhetkellä jo vanhentuneita, eivätkä välttämättä kuvaa yrityksen tyypillisintä maksuvalmiustilannetta.

Maksuvalmiuden tunnuslukujen laskeminen tilinpäätöksestä

Quick ratio  =  (Rahoitusomaisuus - Osatuloutuksen saamiset) / (Lyhytaikainen vieras pääoma - Lyhytaikaiset saadut ennakot)

Rahoitusomaisuuteen huomioidaan rahat ja pankkisaamiset sekä lyhytaikaisista saamisista myyntisaamiset ja muut nopeasti rahaksi muutettavat saamiset. Tunnusluku on eräänlainen staattinen maksuvalmiussuhde ja se mittaa yrityksen kykyä selviytyä lyhytaikaisista veloistaan pelkällä rahoitusomaisuudellaan. YTN:n esittämät ohjearvot: yli 1 hyvä, 0,5 - 1 tyydyttävä ja alle 0,5 heikko.

                                         

Current ratio  =  (Vaihto-omaisuus + Rahoitusomaisuus)/Lyhytaikainen Vpo

Myös tämä tunnusluku on staattinen ja se mittaa yrityksen kykyä selviytyä lyhytaikaisista veloistaan rahoitusomaisuuden että vaihto-omaisuuden turvin. YTN:n esittämät ohjearvot: yli 2 hyvä, 1 - 2 tyydyttävä ja alle 1 heikko. 

Yleisesti ottaen korkeat maksuvalmiuden tunnusluvut kertovat pääomien tehottomasta käytöstä eli rahaa on sitoutunut liiaksi varastoihin ja myynti- saamisiin.

VAKAVARAISUUS

Vakavaraisuutta arvioitaessa tarkastellaan millainen on oman pääoman ja vieraan pääoman osuus koko pääomasta. Yritystoiminnan kannalta on edullista, jos yrityksen pääomasta mahdollisimman suuri osa on omaa pääomaa. Vakavaraisuudesta puhuttaessa tarkoitetaan yrityksen rahoitustilannetta pitemmällä aikajänteellä.

Vakavaraisuuden tunnuslukujen laskeminen tilinpäätöksestä

Omavaraisuusaste-% = Oma pääoma / Taseen loppusumma x 100

Omavaraisuusaste-% on tyypillisin vakavaraisuutta kuvaava tunnusluku. Tunnuslukua laskettaessa omaan pääomaan rinnastetaan oman pääoman lisäksi pääomalainat, kertynyt poistoero ja vapaaehtoiset varaukset. Tunnusluku ilmoittaa yrityksen oman pääoman määrän suhteessa koko pääomaan. Se mittaa yrityksen tappionsietokykyä ja kykyä selviytyä sitoumuksistaan pitkällä aikavälillä. YTN:n ohjearvot: yli 40 % hyvä, 20 - 40 % tyydyttävä ja alle 20 % heikko.

                                                                 

Velkaantumisaste = Korollinen vieras pääoma / Oma pääoma

Omaan pääomaan huomioidaan koko oma pääoma, poistoero ja vapaaehtoiset varaukset. Tunnusluku kertoo paljonko vierasta pääomaa on suhteessa omaan pääomaan. Jos luku jää alle kahden, voidaan sitä pitää hyvänä. Yli kuuden mentäessä voidaan tilannetta pitää heikkona.

                                           

Gearing eli velkaantuneisuusaste = (Korolliset velat - Rahavarat) / Oma pääoma

Tunnusluvussa huomioidaan ainoastaan korolliset velat ja rahavaroina huomioidaan rahat ja rahoitusarvopaperit (likvidit varat eli laaja kassa). Gearing mittaa nettovelkaantumisastetta. YTN:n mukaan, kun tunnusluku on alle 1, sitä voidaan pitää hyvänä. Kun yrityksellä on enemmän rahavaroja kuin korollista velkaa, on tunnus- luku negatiivinen.

                                             

Käyttöpääoma ja kiertoajat

Käyttöpääoma-% = Käyttöpääoma / Liikevaihto x 100

Käyttöpääoma = Vaihto-omaisuus + Myyntisaamiset + Osatuloutuksen saamiset - Ostovelat - Saadut ennakot

Käyttöpääoma-% kertoo yrityksen juoksevaan liiketoimintaan sitoutuvan rahoituksen määrän suhteessa liikevaihtoon. Tunnusluku on toimialasidonnainen. Se antaa hyvän kuvan niistä rahoitustarpeista, joita toiminnan laajentamien aiheuttaa.


Myyntisaamisten kiertoaika, pv = 365 x Myyntisaamiset / Liikevaihto

Tunnusluku kertoo kuinka pitkään myyntitulot ovat myyntisaamisina.

Vaihto-omaisuuden kiertoaika, pv = 365 x (Vaihto-omaisuus - Ennakkomaksut + Osatul.saamiset) / Liikevaihtoa vastaavat mukut

Tunnusluku kertoo kuinka pitkään vaihto-omaisuus viipyy varastossa. Kun tuloslaskelmassa ei kuluja enää jaotella muuttuviin ja kiinteisiin kuluihin, ei tunnuslukua voida laskea luotettavasti ilman lisätietoja.

Ostovelkojen kiertoaika, pv = 365 x Ostovelat / (Ostot + Ulkopuoliset palvelut)

Ostovelkojen kiertoaika kertoo, minkä verran yritys on käyttänyt keskimäärin maksuaikaa ostovelkojensa maksuun.

Kiertoajat kuvaavat tilinpäätöshetken tilannetta ja niihin vaikuttavat mahdolliset tilinpäätösjärjestelyt. Kiertoajat saattavat vaihdella paljonkin tilikauden aikana toimialan kausiluonteisuuden seurauksena. 

MUITA OSA-ALUEITA

Edellä esitettyjen osa-alueiden lisäksi tilinpäätösten perusteella voidaan analysoida myös toiminnan kasvua ja kehitystä, pääomien kiertoaikoja, kustannusrakennetta sekä investointeja. Kun analyysiä halutaan laajentaa tarkastelemaan lähemmin johtohenkilöstön osaamista ja pätevyyttä, tuotantoresursseja, tuotteiden kilpailukykyisyyttä markkinoilla sekä tuotekehitystä, onkin kysymyksessä jo mittava yritystutkimus. Tällöin tarvitaan paljon lisätietoja yrityksestä tilinpäätöstietoja täydentämään.

Liikevaihdon muutos-% = (Liikevaihto vuonna X2 - Liikevaihto vuonna X1) / Liikevaihto vuonna X1

Tunnusluku kuvaa toiminnan kasvua tai supistumista.


Liikevaihto/henkilö = Liikevaihto / Henkilöstö keskimäärin

Tunnusluvun avulla voidaan arvioida yrityksen henkilöstön tehokkuutta.