Historiaa

1. Tietoturva menneisyydessä

Tietoturvan historiassa on kaksi päähaaraa. Tietojen säilyttämisessä voidaan ajatella antiikin ajoista asti säilyneitä teoksia ja tuotoksia ja toisaalta tietojen suojaamisessakin voidaan mennä aina Caesarin Roomaan asti.

Tietojen säilyttämiselle oleellista on tiedon pysyminen samana. Ilman Rosettan kiveä (joka löytyi vuonna 1799) olisi ollut mahdotonta kääntää hieroglyfejä nykykielille. Kivessä oli sama teksti kirjoitettuna sekä hieroglyfeillä, demoottisilla merkeillä että muinaiskreikaksi. Koska muinaiskreikkaa osattiin edelleen lukea, voitiin hieroglyfienkin salaisuus selvittää. Ilman tätä kiveä voidaan vain arvailla, olisivatko muinaiset dokumentit koskaan auenneet. Vastaava ongelma on kohdannut väitteiden mukaan NASAakin viime vuosisadan lopulla, jolloin tietokonelaitteistot olivat uusiutuneet radikaalisti. Tällöin kävi ilmi, että laitteita, jotka olisivat pystyneet lukemaan esimerkiksi kuulentojen taltioimia tiedostoja, ei ollut enää olemassa. Tämä puolestaan aiheutti kiivaan jahdin, jossa laitteita haalittiin ympäri maailman.

Salauksen ja tietojen suojaamisen puolella taas on samoja menetelmiä käytetty antiikin ajasta asti. Jo Caesarilla tiedettiin olevan salausjärjestelmä viesteille, joita lähetettiin sotapäälliköille imperiumin toiselle puolen. Koska Rooman valtakunta kattoi huikeimmillaan koko Välimeren ympäryksen aina Hadrianuksen vallille asti (joka kulki Englannissa Newcastlen ja Carlislen välillä), oli huomattava riski, että joku vihamielinen taho olisi mahdollisesti napannut sanansaattajan ja saanut haltuunsa kenties roomalaisten salaiset suunnitelmat. Caesarin aikana riitti hieman vähempikin salaus viesteille, koska oli oletettavaa, että sujuvasti latinaa osaavien lukutaitoisten määrä harveni, mitä edemmäksi Roomasta mentiin.

Kenties kuuluisin lähihistorian tekninen salausjärjestelmä on Enigma-salakirjoitin, jonka toimintaa voit testata tällä Java-sovelluksella. Laite oli saksalaisten käytössä sota-aikana, jolloin oli vähintäänkin suotavaa, etteivät OKW:n (Oberkommando der Wehrmacht) lähettämät radioviestit olleet sentään suoraan luettavissa liittoutuneiden toimesta. Sodan kuluessa britit kuitenkin saivat laitteen haltuunsa ja saivat selvitettyä jonkin verran sen avulla lähetettyjä salattuja viestejä.

2. Vakoilu ja sen erilaiset ilmentymät

Vakoilu määritellään useimmin luvattomaksi tiedustelutoiminnaksi, jolla pyritään hankkimaan tietoa siten, että vakoilun kohde ei ole asiasta tietoinen. Vakoilun kohde taas on tavanomaisesti valtio tai sen organisaatio tai toisaalta teollisuuden jokin haara tai laitos. Erityistä suosiota vakoilurintamalla ovat nauttineet sekä tosielämässä että James Bond-elokuvissa kaikenlaiset salaiset aselaboratoriot tai muut vastaavat paikat. Teollisuusvakoilu keskityy tavanomaisesti tuotekehitykseen tai muuhun kilpailijaa hyödyttävään lähteeseen.

Vakoilukin voi muuttua sopimusteknisillä toimilla luvalliseksi tiedustelutoiminnaksi, kuten 1992 ETYK-kokouksessa sorvattu Open Skies -sopimus, joka sallii tiedustelu- ja kuvauslennot toisen valtion ilmatilassa vastavuoroisuusperiaatteella.

Vakoilulle on ominaista että sitä ruokkivat joko raaka raha (mm. Aldrich Aimes) tai ideologiset syyt (esim. Kim Philby ja kumppanit). Rahan takia vakoilulle on ollut kaikista eniten julkisuutta saaneissa tapauksissa ominaista, että yksittäinen henkilö on myynyt joitakin keskeisiä valtion salaisuuksia naurettavasta summasta toisen valtion tiedusteluelimelle. Ideologiset vakoojat taas ovat kannattaneet toisen maan poliittista järjestelmää ja tehneet vakoojan töitä omassa maassaan (nk. myyrä) tai sitten saapuneet toiseen maahan yleensä suurlähetystön kautta diplomaattina tai kenties ulkomaisena työntekijänä yritykseen, joka pitää hallussaan oleellista arkaluontoista tietoa.